Uutis-Vuoksi Heinäkuu 2008
Oletko miettinyt voisitko Sinä olla se henkilö, jota tarvitaan seuraavan nelivuotisen valtuustokauden ajaksi hoitamaan yhteisiä asioitamme? Imatra lähikuntineen sekä koko maakunta tarvitsee järkeviä henkilöitä tulevan syksyn kuntavaaliin. Valtuustotyö edellyttää ennen kaikkea avarakatseisuutta ja demokraattista otetta asioiden hoidossa. Kokemattomuutta kuntapolitiikkaan liittyvissä tehtävissä ei ole syytä pelätä. Valtuustotyöhön, kaupungin talouden seurantaan, mahdolliseen lautakuntatyöhön sekä moniin muihin kuntasektorin asioihin saa koulutusta jo ennen vaaleja ja koko valtuustokauden ajan. Täydellistä pätevyyttä kuntapolitiikkaan ei ole edes saatavissa, mutta kokemus tuo luonnollisesti ajan mittaan varmuutta itse kullekin.
Vaikka on mahdollista päästä myös sitoutumattomana mukaan puolueiden vaalilistoille, niin ainakin suurimmat puolueet toivovat, että mahdollisimman moni liittyisi jo ennen kuntavaaleja tai jossakin vaiheessa valtuustokauden aikana puolueen jäseneksi. Puoluekirjaa ei kuitenkaan vaadita. Kuntapolitiikassa on usein mukana myös ns. ”yhdenasian” tai enemmistön mielestä kapeakatseisesti asioihin suhtautuvia, usein sensaatiohakuisia populisteja. Sellainenkin toiminta on löytänyt omat kannattajansa, paikkansa ja edustajansa valtuustoihin. Edesmenneen Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari Suomalaisen lanseeraama sanonta ” Olen mieluummin yksin oikeassa, kuin ryhmän kanssa väärässä” ei ole kuitenkaan helppo, eikä usein oikeakaan tie kulkea valtuustosaleissa.
Salaperäistä juonimista tai muuta epäasiallista käytöstä ei myöskään tarvitse pelätä. Itse en ole SDP:n jäsenenä kokenut toisten jäsenten tai puoluejohtomme taholta vähäisintäkään painostusta asioiden hoitamisessa jonkun periaatteellisen ihanteen mukaisesti. Ei ole tarvinnut sielua tai ihanteita luovuttaa millekään alttarille. Puolueet eivät tarvitse lampaita eivätkä pässejä vaan järkeviä ihmisiä jäsenikseen. Näin voinee todeta myös muiden isojen puolueiden paikallisjohto ja jäsenet. Paikallisena SDP:n puolueosaston johtajana luonnollisesti toivon, että me saamme valtuustolistallemme runsaasti ehdokkaita ja valtuustoon sekä lautakuntiin parhaat edustajat yhteisistä asioistamme päätöksiä tekemään.
Olemme kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa suhtautuneet avarakatseisesti Imatran ja seutukuntiemme asioihin ja tehneet työtä sen eteen, että Imatralla olisi hyvä elää nyt ja tulevaisuudessa. Kuluvalla valtuustokaudella olemme joutuneet keskittymään mm. Imatran talouden kääntämiseen, palveluita kohtuuttomasti karsimatta, pysyvästi positiiviselle uralle. Se tehtävä on edelleen kesken.
Jos olet valmis tähän työhön, tervetuloa keskustelemaan kanssani asettumisesta ehdokkaaksi kuntavaaleihin.
Antero Lattu
SDP Imatra
VTY:n puheenjohtaja
kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen