PAAVO LIPPOSEN SOKEA PISTE

Etelä-Saimaa ja Uutispäivä Demari 29.12.2010

Suomen kansan syvät rivit eivät ole suomettuneet missään vaiheessa. Jos suomettuneita vieläkin pitää roikuttaa kepin nokassa, näytille nostettakoon ne poliitikot jotka eivät julkisesti uskaltaneet esittää 70- ja 80-luvulla Neuvostoliiton ulko- ja sisäpolitiikkaa arvostelevia näkemyksiä. Heitä onkin pitkä rivi. Miettikää kuinka paljon lehdistö sensuroi kansalaisten lähettämiä totuuteen perustuvia kirjoituksia neuvostosurkeudesta. Media joutuu tässä asiassa yhtä lailla jalkapuuhun sen ajan suomettuneiden poliitikkojen kanssa.

Kansan isänmaallisuus ei ole sidoksissa äidinkieleen. Sveitsissä puhutaan ”kansainvälisen” lisäksi neljää Sveitsin virallista kieltä, saksaa, ranskaa, italiaa ja vähemmistökielenä vielä retoromaniaa. Silti Sveitsiläiset tunnetaan poikkeuksellisen isänmaallisena kansana. Vanhassa suomalaiskaupungissa Viipurissa tuli ennen sotia parhaiten toimeen jos puhui kohtuullisesti saksaa, venäjää tai ruotsia ja vielä auttavasti suomea. Tässä on meillä nykysuomalaisilla haastetta riittävästi. Meidän on löydettävä keinot koululaistemme motivoimiseksi tehokkaaseen kielten opiskeluun. Vauraampien tai enemmän koulutettujen perheiden vesoilla on aina ollut kielten opinnoissa etulyöntiasema. Rikkaat kodit pystyvät tukemaan ja tukevatkin tehokkaasti jälkikasvunsa kielten opintoja. Viimeistään lukion yhteydessä hyödynnetään mahdollisuudet oppilasvaihtoon. Otetaan ulkomaalaisia vaihto-oppilaita koteihin ja lähetetään vastavuoroisesti omat lapset maailmalle kieltä ja kulttuuria oppimaan. Näin pitääkin tehdä. Kaikilla ei vain ole siihen mahdollisuuksia.

Vieraan kielen oppii parhaiten ympäristössä missä jo vaippaikäisestä lähtien kuulee puhuttavan sellaista kieltä, mitä omassa kodissa ei kuule. Länsi-Suomessa kuulee suomen lisäksi puhuttavan ”aitoa” suomenruotsia, Itä-Suomessa kuulee puhuttavan aitoa venäjän kieltä. Vain impivaaralainen jääräpäisyys estää hyödyntämästä tätä mahdollisuutta oppia venäjän kieltä. Ei pakollisena, vaan mahdollisuutena. Englanti kansainvälisenä kielenä pysyköön ensimmäisenä vieraana kielenämme, koska sillä tulee hyvin toimeen myös pohjoismaissa. Ainakin allekirjoittanut on tullut.

Antero Lattu sd.
insinööri, Imatra
ehdolla kansanedustajaksi

You may also like