Myös demokratian edut on tunnustettava

25.11.2016 Etelä-Saimaa ja Uutisvuoksi

Tulkitsen Matti Räsäsen kirjoituksen ”Tosiasiat pitää tunnustaa” (ES 21.11.) enemmän populismia suosivaksi ja demokratiaa hylkiväksi kuin päinvastoin. Aika raadollista tekstiä, jossa hyödynnetään populismin periaatteita ja kirjoitus voidaan sellaisenaan tulkita ainakin osittain populismiksi. Kirjoituksessa on nostettu selektiivisesti esiin muutamia tosiasioita, ja tuomitaan niiden perusteella demokratiaa puolustavat puolueet kansanvallan vastustajiksi.

Vastaavia etuja emme saa irrottautumalla EU:sta tai liittymällä muihin blokkeihin.
Olen samaa mieltä siitä, että Suomessa oppositiossa olevat puolueet ovat vuosikymmeniä noudattaneet politiikka, jonka tavoitteena on hallituksen kaataminen. Tätä oppositiopolitiikka puolustavat viittaavat usein vanhojen ja kokeneiden poliitikkojen neuvoihin oikeasta oppositiopolitiikasta. Tämän kaltaista oppositiopolitiikkaa toivoo vieläkin osa poliitikoista, vaikka se kumpuaa vanhoillisesta ja pölyttyneestä aatemaailmasta ja toimii vastoin kansakunnan enemmistön etua — olipa hallituksessa oikeisto- tai vasemmistoenemmistö.

Tosiasiat on tunnustettava, ja siksi nostan esiin Lasse Lehtisen kolumnin ”Herrat vastaan narrit” 19.11. Ilta-Sanomissa. Se kannattaa lukea ja arkistoida. Lehtinen kysyy, pitäisikö politiikan eliitti hajottaa ja noudattaa suurinta mahdollista demokratiaa valitsemalla kansanedustajat arpomalla. Lehtinen myös vastaa asiaan samassa kappaleessa. Tuskin, saisimme vain vielä enemmän populisteja. Puolueseulan kautta kulkeneet ovat kuitenkin keskivertoäänestäjää harkitsevampia toimissaan. Olen Lasse Lehtisen kanssa samaa mieltä.
Myös EU komissaari Jyrki Katainen tuomitsi populismin monien medioiden edessä 18.11. Katainen puhui täyttä asiaa ja toi esiin kaikille ymmärrettävällä kielellä EU:n edut Suomelle. Vastaavia etuja emme saa irrottautumalla EU:sta tai liittymällä muihin blokkeihin.

Yritetään muistaa, että populisti antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa. Ei edes sen vertaa, mitä demokraattinen Euroopan Unioni tarjoaa.

Antero Lattu (sd.), Imatra

Saatat pitää myös nästä