1.4.2014 Etelä-Saimaa, Uutisvuoksi

Toivottavasti valtion ohjaama, viiteen valtakunnalliseen alueeseen tukeutuva sote-uudistus puhaltaa raikkaita tuulia myös kuntakentän rakennekeskusteluun Etelä-Karjalassa.
Etelä-Karjala tarvitsee uudistumista, ja se vaatii vapautumista vanhoista valjaista.
Miksi yritämme yhdistää kaupunkikulttuuria ja maaseutukulttuuria? Nyt esillä on ollut vain yksi Etelä-Karjalan kattava kokonaisuus tai kaksi itä-länsi-mallia missä Lappeenranta maalaiskuntineen ja Imatra maalaiskuntineen muodostaisivat kaksi erillistä kaupunkia.
Katsotaan asiaa uusin silmin, ja yhdistetään Lappeenrannan ydinalue, Joutsenon ydinalue ja nykyinen Imatra yhdeksi keskuskaupungiksi, jota ympäröi yksi maalaiskunta.
Uusi kaupunki pystyisi keskittymään selkeämmin perinteisiin kaupunkikulttuuria vahvistaviin vetovoimatekijöihin ja teollisuuden tarpeisiin. Ympäröivä maalaiskunta pystyisi keventämään hallintonsa kestokykyään vastaavaksi ja paneutumaan perinteisiin maalaiskuntien toimintoihin ja maaseutumatkailun kehittämiseen.
Jokainen asioita avarasti ajatteleva ymmärtää, että vanha ja raskas poliittinen luottamushenkilöstö pitää keventää niin kaupungeissa kuin maaseutukunnissa uusien vaatimusten mukaiseksi. Rahamme eivät tule riittämään nykyisen hallintokulttuurin ylläpitoon, koska verotuloina kerättävistä varoista yli puolet tulee siirtymään viiden Erva alueen käyttöön.
Uusi sote-malli tulee olemaan hallinnoltaan vanhaa rakennetta selvästi keveämpi, hallintokuluiltaan edullisempi, ja nykyiseen verrattuna palvelutaso paranee, koska se tulee ohjaamaan toimintoja aiempaa kustannustehokkaammin.
Etelä-Karjala tarvitsee uudistumista, ja se vaatii vapautumista vanhoista valjaista, eikä vapautumista saa estää vanha aluekohtainen poliittinen mandaattiajattelu. Tällä hetkellä väkilukumme pienenee sekä vanhenee, joten siihen on saatava muutos. Meillä on täydet eväät uuteen kasvuun, jos me haluamme ottaa mahdollisuudet yhteisesti käyttöön.
Etelä-Karjala on alueeltaan pieni, ja liikenneyhteytemme ovat hyvät ja nopeat, joten siltä osin emme voi vetäytyä valittajien suureen heimoon. Taloutemme perustana meillä on maailmanluokan teollisuus, minkä lisäksi Etelä-Karjalassa on kansainvälisen vertailun kestäviä pk-yrityksiä ja matkailupalveluja.
Nyt meidän Etelä-Karjalan asukkaiden on itse pystyttävä muuttumaan nurkkapatriooteista maailmanluokan vetovoimaisiksi kansalaisiksi, asuimmepa maalaiskunnassa tai keskuskaupungissa, ja voisimme aloittaa muutoksemme esittämälläni kuntarakenteella.

Antero Lattu (sd.), Imatra

2010 Demari, Etel-Saimaa , Uutisvuoksi

Kreikka käytti saamansa valtiolainat pääsääntöisesti tuottamattomiin investointeihin. Vaikka osa rahasta käytettiin oikein, lomakohteita kohennettiin ja Välimeren suojelua tehostettiin, niin suurin osa lainasta upposi Kankkulan kaivoon. Iso osa lainoista ohjautui suoraan ylimitoitettuun asevarusteluun. Rahaa valui eri väyliä kreikkalaisten taskuihin koska poliitikot lupasivat kansalaisille toinen toistaan parempia etuja, isompia palkkoja, alempaa eläkeikää jne. Kaikki hyvä kelpasi Kreikan kansalle. Helppo raha tuli laulaen ja meni viheltäen. Elintason noususta huolimatta valtion kassaan ei kilahdellut aiempaa enempää veroeuroja.

Kreikan valtion velkakirjoihin sijoittaneet pankkiirit olivat varmoja vakaasta tuotosta. 100 miljardia euroa helppoa rahaa minkä takaajana oli EU. Näin ainakin kuviteltiin olevan. Vapaana purjehtivat ja omaa vapaata talousmeren avaa mustasukkaisesti varjelevat markkinatalouden ylipapit eivät halunneet harmaita aivosolujaan turhaan rasittaa. Liituraitapuvut päälle, nimet paperiin ja kuohujuomalasit kilahtivat. Vastaavista sijoitusjuhlista olikin jo aikaa…
Pankkiirit arvasivat oikein siinä että pankkijärjestelmä yritetään pitää pystyssä. Jos Kreikka on selvitystilassa, eikä pysty maksaman lainojaan, muut EU:n jäsenvaltiot tulevat hätään. Kreikan auttaminen on eurooppalaisten etujen mukaista. Näin ainakin toivotaan. Suomen osuus, 1,5 miljardia ei ole pieni. Jokainen ymmärtää mitä saa tuhannella Eurolla ja mitä miljoonalla. Miljardi on useimmille kansalaisille jo hämärä käsite vaikka sen suhde miljoonaan ei edellä mainitusta muutu. Ei puolitoista miljardia Suomea kaada, mutta kansalaisten mieltä se kirpaisee. Varsinkin kun takaisinmaksusta ei ole mitään varmuutta. Se voi jäädä lopulta joululahjaksi Suomen kansalta.

Ottakaamme tämä muistutuksena tiukan ”tannerilaisen” talouden pidon tarpeellisuudesta myös Suomessa. Meillä on omat haasteemme vielä edessäpäin: Eläkeiän nostaminen, verojen korotukset, lama-aikana valtion ottamien lainojen takaisin maksut, uusien taloudellisesti kannattavien työpaikkojen luominen jne.

Antero Lattu SD
Kansanedustajaehdokas
Imatra

9.10.2013 Demari, Etelä-Saimaa, Uutisvuoksi

Yhteiskuntia repivien riitojen ytimessä on lähes aina ansioton helppo raha, koska se ei mahdu keskiluokan moraalinäkemysten mukaiseen arvomaailmaan.
Keskiluokka, alempi, ylempi ja mediaani-, muodostaa kaikkien demokraattisesti hallittujen yhteiskuntien toimintoja ylläpitävän voiman. Yhteiskunnat eivät ole koskaan toimineet köyhien tai äärimmäisen rikkaiden asettamin ehdoin.
Nyt joukkueellinen yhteiskuntamme ”kermana” pidettyjä huipputason johtajia on onnistunut lainsäädännön porsaanreikiä hyväksi käyttäen näyttämään keskiluokalle, mistä kana kusee. Tämä supertiimi on toimillaan onnistunut kylvämään yhteiskuntaamme sen keskeisimpiä moraalikäsityksiä nakertavan taudin.
Suomalainen keskiluokka kyllä ymmärtää jopa miljooniin nousevat vuosiansiot johtajille, jotka kykenevät omilla ideoillaan ja toimillaan luomaan Eurooppaan tuhansia uusia työpaikkoja, tai säilyttämään ne globaalin talouden puristuksessa. Viime vuosina eräiden johtajien taskuihinsa keräämät miljoonat on kuitenkin otettu eri keinoin, huippujohtaja toistaan tukien, pois yritysten ja yhteiskunnan tukirakenteista. Häviäjinä ovat rehelliset yritykset ja rehellinen työvoima.
Pahinta tässä kauhun kierteessä ei kuitenkaan ole ”kankkulan kaivoon” kadonnut raha tai joidenkin henkilöiden näyttävä rikastuminen, vaan rehellisten yrittäjien ja keskiluokan elämänarvojen tekeminen naurettavaksi.
Jos ahkerasti työtä tekemällä olisi Suomessa vielä mahdollisuus pitää työpaikkansa ja saada kohtuullinen elintaso, ansiottomastikin rikastuneita miljonäärejä katsottaisiin vielä hyväntahtoisesti läpi sormien. Mutta nyt, kun etujärjestötkin ovat vihdoin hyväksyneet yhteiskuntamme talouden korjaamisen vaatimat toimenpiteet, nämä markkinatalouden pimeimpien voimien ylipapit ovat omilla toimillaan päättäneet rikkoa yhteiskuntaamme ylläpitävän arvomaailman. He ovat kylväneet hillittömyydellään siemenen, mikä hakee vertaistaan kansakuntien kirouksina pitämien diktatuurien arvomaailmasta.

Antero Lattu, Imatra

8.10.2014 Etelä-Saimaa, Uutisvuoksi

Kansanedustaja Kimmo Tiilikainen (kesk.) on kolannut Etelä-Karjalan kuntaliitosselvityksen perusteet läävän nurkkaan. Tiilikainen ei löydä esitetystä kahden kunnan mallista taloudellista tai toiminnallista hyvää. Ei edes koko Etelä-Karjalan kattava yhden kunnan malli saa kepun äänitorvea soimaan samassa äänilajissa enemmistön kanssa.
Yhteisen edun vuoksi maalais-kunnan poliitikot voisivat hyödyntää keskus-kaupungin hallinto-rakennuksia.
Tiilikainen ja useimmat muut kuntapoliitikot ovat huolissaan kuntalaisten palautteesta vaaleissa. Äänestäjien mieltä ei saa pahoittaa. Palvelut pitäisi pystyä tuottamaan oikeuden ja tarpeen mukaan jokaiseen ”savuun”, vaikka maailman markkinoilta haetulla velkarahalla.
Minä olen huolissani suomalaisten mahdollisuuksista selvitä edes rampana lähivuosikymmenistä. Suomi joutuu ottamaan joka vuosi syömävelkaa yli 8 000 miljoonaa euroa, saman verran kuin 1990-luvun laman kertaluonteinen pankkituki oli.
Meidän kaikkien elintaso heikkenee lähivuosina, ainakin jos se mitataan ulkomailta tuoduilla kesto- tai kertakulutushyödykkeillä. Poliitikkojen on uskallettava sanoa se päin näköä äänestäjilleen.
Tähän tautiin ei tule apua, vaikka kaikki yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevat suurituloiset laitettaisiin maksamaan tuplavero. Ainut selviämiskeino on hintakilpailukykymme palauttaminen vertailukelpoiseksi muun maailman kanssa. Se kivinen taival on aloitettava hakemalla välittömiä säästöjä julkisella sektorilla. Tämän polun kulkemistako yhdessä muiden kanssa Kimmo Tiilikainen kammoaa?
Ehdotan harkittavaksi 1.4.2014 Etelä-Saimaassa ensimmäisen kerran esittämäni kuntaliitosmallin. Muodostetaan yksi keskuskaupunki, joka koostuisi nykyisestä Imatrasta, Joutsenon keskusta-alueista ja Lappeenrannan ydinalueista, asukasmäärältään lähes 100 000. Tätä kaupunkialuetta ympäröisi yksi maalaiskunta, asukasmäärältään yli 32 000 asukasta. Maalaiskunnassa valtaa pitäisi hyvin todennäköisesti keskustapuolue, ja keskuskaupungissa muut puolueet.
Koska konkreettiset säästöt ovat välttämättömiä, niin Imatra voisi aloittaa säästöohjelman luopumalla teatterikiinteistön rakentamisesta. Keskuskaupungin kaksi kilpailevaa teatteria voisivat hyvin toimia Lappeenrantaan rakennettavilla isolla ja pienellä näyttämöllä. Yhteisenä kesäteatterina voisi toimia Valtionhotellin puiston näyttämö.
Yhteisen edun vuoksi maalaiskunnan poliitikot voisivat hyödyntää keskuskaupungin hallintorakennuksia ja muutakin kaupunkeihin jo rakennettua hallintoinfraa ja hallintopalveluja, aivan kuten maalaiskuntien asukkaat nykyisin tekevät hakiessaan kaupallisia palveluja kaupunkikeskustoista. Pieniä säästöjä, mutta jostakin tämä yhteinen tautinen taival on aloitettava.

Antero Lattu (sd.), Imatra

26.9.2016. Etelä-Saimaa ja Uutisvuoksi

Talouselämä-lehden (17.9.1982) tekemän vertailun mukaan vuonna 1982 Suomen teollisuudessa palkkataso oli vain noin 2/3 Ruotsin tasosta. Teimme töitä Suomessa 25 prosenttia pienemmällä palkalla kuin Saksan tai USA:n työvoima.
Yritetään hyväksyä tosiasia, että Suomen logistinen sijainti suhteessa Ruotsiin on heikko.
Suomen metsäteollisuuden alhaista palkkatasoa kummasteli myös kansainvälinen Pulp and Paper International -lehti helmikuussa 1982. Paperiduunarin vuosikustannus oli tuolloin Ruotsissa n. 27 000 dollaria, mistä 30 prosenttia henkilösivukuluja. Suomessa jo tuolloin muuhun väestöön nähden kovapalkkaisen paperimiehen vuosiansio jäi 18 000 dollariin, mistä henkilösivukulut olivat peräti 34 prosenttia.
Tarvitseeko enää ihmetellä suomalaisen teollisuuden hintakilpailukykyä 1980-luvulla
Nyt työvoimakustannuksemme ovat enää noin 13 prosenttia pienemmät kuin ruotsalaisten, samaa tasoa kuin Saksan ja suuremmat kuin enimmän osan EU-maista. Suomen logistinen sijainti maailman kartalla ei ole muuttunut, mutta suhteessa maailman kaupan kuumiin pisteisiin se on heikentynyt.
Yritetään hyväksyä tosiasia, että Suomen logistinen sijainti suhteessa Ruotsiin on heikko, ja erityisen heikko suhteessa Keski-Euroopan maihin.
Kuljetuskustannuksemme päämarkkinoille Keski-Eurooppaan ovat kilpailijoihimme nähden korkeat, jos viedään hevosta suurempia tavaroita, eikä Tauno Matomäen väittämän mukaan hevosta pienempiä vientituotteita kannata Suomessa edes valmistaa.
Nokia oli toki kohtalokas onnenpotku Suomelle mutta se vääristi suomalaiset uskomaan omaan erinomaisuuteen kaikessa korkeaa teknologiaa tai yleensäkään korkean jalostusarvon omaavien tuotteiden valmistuksessa.
Oman raskaan kuorman kilpailukykyneuvotteluihin ovat tuoneet Björn Wahlroosin kaltaiset isänmaansa hylänneet kovan linjan kapitalistit. Vaikka työn hinta Suomessa suhteessa kilpailijoihimme pudotettaisiin 80-luvun tasolle, niin nämä konnat sijoittavat kaikki voittonsa muualle kuin suomalaiseen vientiteollisuuteen.
Uskon, että kaikki työkykyiset suomalaiset haluavat tehdä työtä kilpailukykyisellä palkkatasolla, jos sitä olisi olemassa niillä kulmakunnilla, missä olemme tottuneet asumaan ja missä pystyy ihmisiksi elämään mielenterveyttään menettämättä.
Työttömyys on yhtä tuskaa ihmiselle, joka haluisi tehdä työtä ja elää palkallaan, vaikka ulkomaan matkoja ei enää olisikaan varaa tehdä. Yritetään yhteisesti hyväksyä palkkataso, johon kykymme maailmanmarkkinoilla riittää ja mikä takaa maallemme vahvan työllisyyden.

Antero Lattu sd. insinööri, Imatra